Kaksi vuotta sitten kieriskelin tuskallisen eron pyörteissä. Niihin aikoihin sattui monia menetyksiä, jotka pakottivat riisuutumaan kaikesta valheellisesta ja kohtaamaan itseni. Kahden vuoden ajan olen vetäytynyt olemaan itsekseni ja paranemaan ja tutustumaan uuteen itseeni. Henkinen tie voimistui hetki hetkeltä, ja sen sijaan että olisin kokenut löytäneeni uuden ihmeellisen jutun itselleni, tuntui kuin olisin tullut kotiin. Nämä asiathan olen aina tiennyt, mutta unohtanut.

Keskityin pitkään kaverini pitämiin energiahoitosessioihin mutta alkoi tuntua, että ne ja meditoinnit eivät vieneet eteenpäin. Kaipasin ulkopuolista sysäystä, mutten tiennyt mistä hakea.

Jonkin aikaa sitten kaverini vei minut Kaija Juurikkalan näyttelyyn ja sinne mennessäni en tiennyt yhtään minne olin tullut. Yllätyimme molemmat, että Juurikkala olikin itse silloin paikalla maalaamassa ihmisistä sielun muotokuvia. Näin edessäni tuon räiskyvän keski-ikäisen naisen joka tuntui täyttävän koko huoneen valollaan. Kuka tahansa sai tulla maalatuksi ja sitten päättää halusiko ostaa teosta.

Kaija oli opiskellut Taikissa, ollut elokuvaohjaajana ja perustanut perhekodin miehensä kanssa. Hän oli saanut vierailijoita henkimaailmasta ja lopulta saanut kutsun alkaa maalata sielun muotokuvia. Kylmät väreet lenteli pitkin selkääni kun tajusin, että tuossahan oli ilmentyneenä kaikki se, missä voisin kuvitella itseni. Kaijassa näkyi unelmien toteuttaminen ja rohkeus. Siinä kyyristelin tuolissa suu auki, odottaen omaa potentiaaliani löytyväksi.

Kun minua alettiin maalata, Kaija kertoi ensin vahvasta soturiudesta. Olin saanut jo useaan kertaan eri näkijöiltä vahvistusta pitkästä polusta soturin elämissä ja aistinut sen lapsesta saakka. Kaija maalasi roiskien intuitiivisesti, hän valitsi pehmeät sävyt, pysähtyi miettimään ja sotki kaiken. "Se oli kaunis polku, turvallinen polku, ja sehän on jo nähty. Nyt mennään rohkeasti kovaa polkua joka antaa enemmän ja tavoitellaan unelmia." Tunnuin saavan Kaijalta vastaukset jo kauan mielessäni pyöriviin jahkailuihin: mennäkö turvallista tietä vai tavoitellako omaa kutsua?

Tunsin rohkeuteni heräävän tuossa istunnossa, juuri sitä olin kaivannut siihen hetkeen. Voi tehdä työtä unelmansa parissa, voi yhdistää taiteet ja henkisyyden ja vieläpä maksaa veroja.

Seuraava opettaja ilmaantui tielleni kun mutkien kautta ilmoittauduin Juha Korhosen henkinen auttaja-kurssille. Juhasta oli kaveripiiri jo pitkään vouhottanut, hänen kyvyistään ja voimastaan. Kurssilla sain ensimmäisen kerran työkalut poistaa itsestäni, muista ja paikoista negatiivista energiaa, poistaa karmavelat, hoitaa ja jutella varvun avulla henkimaailman kanssa. Maailma aukeni ihan uutena eteeni! Olin pitkään joutunut pyytämään  muilta apua, mutta nyt pystyin auttamaan itseäni ja vieläpä muitakin. 

Olimme valmistautumassa lähtöön viimeisenä päivänä, kun vierustoverini (selvähajuinen) tuskaili luokkahuoneen haisseen koko viikonlopun ajan. Toinen sanoi rintaansa puristaneen jatkuvasti ja Juha myönsi huoneen olleen täynnä humanoideja. Ajateltiin, että olivat tulleet parannettaviksi. Juha kyseli tilannettani ja huomasi että olin täynnä kirouksia, pahoja silmiä, piruja ja implantteja. Siis implantteja? Oli jo paha pala nieltäväksi. Juha alkoi poistella minusta tavaraa ja ensimmäistä implanttia repiessään tunsin miten valtavaa möykkyä kiskottiin ja samalla sain kuin sähköiskuja ja itkin ja tärisin koko ajan. Kuulin etäisesti Juhan kertovan: kohtu on vaihdettu, samoin selkäranka, jaloissa ruuvipuristimet, kaulassa implantti, ja hiljalleen kaikki ne tukokset joihin olin tottunut alkoivat hellittää. Pyydettiin paikalle äiti Maria ja mestarini, koko huone oli täynnä niin kovaa energiaa että hiukset olivat pystyssä. Kun koko hoito oli ohi, tutisin ja paruin ja olo oli kuin vastasyntyneellä. En tiennyt mitä sanoa kiittääkseni. Tuosta ja kaikista ilmaisista energiahoidoista joita ihmiset vuorotellen ovat viikoittain antaneet. Seuraavat päivät ihmettelin maailman kauneutta ja ihmettelin jalkojani jotka eivät enää särkeneet, pystyin hengittämään. Kaikki säryt olivat poissa. Se oli hetki jolloin tunsin että nyt se alkoi, tämä oli koettava ennen kuin voin siirtyä eteenpäin. Energiat virtaavat minussa kovina ja vapaammin ja tiedän että tästä lähtien voin jatkaa kehitystäni.

Tuosta nousi myös valtava kiitollisuus ja liikutus kaikkea kokemaani kohtaan. Eksältä olin nämä implantit saanut, tai siis hänen kimpussa pörränneiltä sadoilta humanoideiltaan. Pystyin antamaan hänelle anteeksi, sillä olin maksanut karmavelkaani hänen kanssaan. Koettuani kaiken risaisen pystyn vasta nyt tuntemaan empatiaa ja näkemään valon.